Uskallan arvata, että aivan jokainen on nähnyt viimeisen kahden kuukauden aikana jonkinlaisen otsikon, kolumnin, twiitin, uutisen, haastattelun tai kannanoton, jossa puhutaan yhdessä selviämisestä, toisten auttamisesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Jos ei muuten, niin hallituksen tiedotustilaisuudessa. Ministerit puhuvat kerta toisensa jälkeen yhdessä jaksamisesta, taistelemisesta ja selviämisestä. Monenlaiset vapaaehtoiset ruoka-avut pyörivät ja halukkaita auttajia on runsaasti. Se on ollut hienoa huomata. Koronan vyöryessä Suomeen otsikoissa välkkyi mainintoja siitä, miten olemme jääneet kriisivarautumisemme kanssa rysän päältä kiinni. Niin tai näin, varmasti rysän päältä on jäänyt kiinni ainakin länsimainen individualismi. Turvavälin pitäminen tai kotiin eristäytyminen sairastumisten ehkäisemiseksi on radikaali tapa suojella itsensä lisäksi toisia. Korona pakottaa ajattelemaan toisia ja heidän turvallisuuttaan. Enää ei voi ajatella vain yksilön etua. Kansan suojelemiseksi täytyy tehdä kansaa koskevia säädöksiä.
Suuri osa ihmisistä tuntuu ottavan muutoksen vastaan myötämielisesti. Moni tahtoo auttaa ja rohkaista kanssaeläjiä. Lyhtypylväisiin, ikkunoihin ja mainostauluihin ilmestyy rohkaisevia tekstejä. Metsässä kävellessäni satuin itsekin törmäämään sellaiseen. Polun viereen kalliolle oli kepeistä ja risuista taiteiltu teksti ”Yhdessä selvitään”. Ilmassa on hyväntahtoisuutta ja joukkuehenkeä. Sille on kuitenkin rajansa. Jonkun raja tulee vastaan jo siinä, kun omaan rohkaisevaan sävyyn kirjoitettuun nettijulkaisuun tulee vääränlainen tyyppi kommentoimaan vääriä asioita. Rohkaiseva ja suopea mieliala ei ylety enää häneen. Joku suostuu perumaan suunnittelemansa suuret juhlat, mutta jos täytyisi perua vielä varasuunnitelmakin, menee se liian pitkälle. Joku kuljettaa monellekin vanhukselle ruoka-apukassit mutta ei hänkään välttämättä esimerkiksi suostuisi luovuttamaan paikkaansa hengityskoneessa toiselle. Raja tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin – yleensä ennemmin.
Suuri joukko suomalaisia artisteja on tehnyt korona-ajan rohkaisuksi ja iloksi kappaleen nimeltä ”Uuden edessä”. Kappale on kaunis ja pidän siitä paljon. Siinä puhutaan eristäytymisestä, turvaväleistä, toivosta, keväästä, vapauden odottamisesta ja tietysti yhdessä pärjäämisestä. Kertosäkeessä lauletaan seuraavaa: ”
Ollaan yhdessä, tai ainakin yhtä sydämessä / Päivien pidentyessä, jonkin uuden edessä / Kevään lehdillä on tänäkin vuonna elämä / Päivien pidentyessä, ollaan yhtä sydämessä
Korona-aikana laulun ajatukseen on helppo yhtyä ja sitä on helppo toivoa todeksi. Jos ei voida olla fyysisesti yhdessä, ollaan sitä edes sydämessä. Harmillista on se, että ihmisen sydän ei luonnostaan pyri olemaan yhtä toisten kanssa. Se ei pyri puhtaaseen, pyyteettömään yhteyteen ja toisten hyvään. Päinvastoin. Siksi pyrkimys epäitsekkääseen yhteen hiileen puhaltamiseen jää vajaaksi. Ihmisen sydän on saastunut ja tavoittelee omaa etuaan. Onneksi emme kuitenkaan ole yksin itsekkäiden sydämiemme kanssa. On Yksi, jonka sydän on pelkkää oikeudenmukaisuutta, hyvyyttä ja rakkautta. Sitä oikeaa rakkautta – ei meidän ihmisten vääntämää hattaranhöttöistä irvikuvaa siitä. On hienoa, jos korona-aika herättelee ihmisiä huomaamaan muut ihmiset ympärillä, kunnioittamaan edes vähän enemmän heidän tarpeitaan ja toiveitaan – eikä vain niiden, jotka istuvat omaan maailmankuvaan eikä vain silloin kun se sopii omaan suunnitelmaan. Vielä hienompaa on kuitenkin, jos ymmärtäisimme että rakastaaksemme toisiamme ja tavoitellaksemme aidosti toisillemme hyvää, tarvitsemme siihen jotain suurempaa kuin oman sydämemme. Jos tästä ravistelevasta ajasta selviäminen ja toisista ihmisistä huolehtiminen olisi todella vain meidän varassamme, eivät kevään lehdet tai lämpimät auringonsäteet paljon enää lohduttaisi. Onneksi ei ole.
– Kirjoittaja on Kansanlähetysopiston opiskelija
Tähän artikkelisarjaan kuuluu viisi erillistä tekstiä, joista jokainen sisältää poikkeustilassa heränneitä pohdintoja Jumalasta ja maailmasta.