Apologiasta apua kärsimyksen kohtaamiseen

5.4.2023

Esteri Saarenpää ja Otto Oikarinen ovat olleet mukana Apologiaforumin 2023 suunnitteluryhmässä ja toimivat tulevassa tapahtumassa juontajina. Otto opiskelee Lappeenrannassa tietotekniikkaa ja Esteri on hämeenlinnalainen sosionomi. Tänä vuonna Apologiaforumin otsikkona on ”Särkyneen toivo”.  

Esteri Saarenpää odottelee kiinnostuksella klassista kysymystä käsittelevää kevään Apologiaforumia.

Tapahtuman suunnitteluryhmä päätyi valittuun aiheeseen tämänhetkisen maailmantilanteen takia:  

-Vaikeat ajankohtaiset aiheet, kuten Ukrainan sota, ilmastonmuutos ja polarisoituminen ovat saaneet monet miettimään kärsimystä ja elämän syvempää tarkoitusta. Lisäksi kärsimyksen ongelma on vaivannut kristikuntaa oikeastaan aina, joten sitä tuskin voi käsitellä liikaa, Esteri sanoo.  

Otto on käsitellyt kärsimykseen liittyviä kysymyksiä omassa soluryhmässään. Häntä on koskettanut vainottujen kristittyjen kyky ja rohkeus kestää kärsimystä ja samalla viedä Jumalan valtakunnan työtä eteenpäin niin alkuseurakunnan aikana kuin nykyäänkin. Kontrasti verrattuna kotimaamme tilanteeseen on suuri, ja Suomessa tarvittaisiin enemmän rohkeutta evankelioimiseen.  

Molempien mielestä tapahtuman suunnittelu on ollut mukavaa ja mielenkiintoista. Suunnitteluprosessin ajan he ovat peilanneet suunnitelmia siihen, millaiseen tapahtumaan haluaisivat itsekin päästä osallistumaan. 

-Kyllä mä nyt tietysti odotan sitä kun pääsee taas fiilistelemään Ryttylään ja tutustumaan uusiin ihmisiin, ja kuuntelemaan tätä tämmöstä tähtikattausta, mikä on saatu koottua, Otto riemuitsee.  

He suosittelevat tapahtumaa jokaiselle, jota kiinnostaa kärsimyksen ongelma tai apologia ylipäätään.   

Apologiaforum järjestetään Kansanlähetysopistolla Ryttylässä 21.-23.4.2023. Tänäkin vuonna tapahtuma järjestetään hybridinä. Nettisivujen kautta pääsee ilmoittautumaan tapahtumaan:  

https://kansanlahetys.fi/tapahtumat/apologiaforum/  

-Tapahtumasta on varmasti hyötyä huolimatta siitä, että onko omassa elämässä tällä hetkellä hurjasti kärsimystä vai ei, koska kärsimys on kumminkin sellainen asia, jota varmasti jokainen tulee kohtaamaan omassa elämässään, Otto jatkaa.  

Otto Oikarisen mielestä apologiasta on hyötyä kristitylle, varsinkin kärsimyksen ongelman kohdalla.

Lisäksi apologiasta, eli kristillisen uskon puolustamisesta, on ollut hyötyä Esterin omassa elämässä:  

-Vaikka en voikaan ratkaista kärsimyksen ongelmaa tyhjentävästi, voin saada apologian avulla riittävästi kalliota jalkojeni alle. Klassisessa esimerkissä todetaan, että jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, Hän ei salli pahaa, ja näin ollen Häntä ei voi olla olemassa, koska maailmassa on pahuutta. Apologiaa tutkiessani olen kuitenkin löytänyt tähän päättelyyn tärkeän lisän: Jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, Hän ei salli pahaa, ELLEI Hänellä ole jotakin riittävän hyvää syytä pahan sallimiselle. Näinkin pienet ja yksittäiset ajatukset voivat olla käänteentekeviä, ja se on aika hurjaa.  

Lopuksi Otto päättää keskustelun:  

-Olispa jo Apologiaforum! Nähdään tapahtumassa!  

Teksti: Tuulia Taipale