Kaikki muuttui paitsi Yksi – Osa 3/5: Luomakunta

12.5.2020

Korona on nostanut jälleen voimakkaasti puheenaiheeksi luonnon. Me ulkonaliikkumiskiellolta säästyneet suomalaiset olemme viettäneet paljon aikaa metsissä, luontopoluilla ja rantaraiteilla. Jos on onnekas ja asuu vähän syrjässä, ei tarvitse edes pelätä ruuhkaa retkeillessään. Luonnon kauneutta ihmetellään ja ihastellaan ja sen äärelle pysähdytään. Ei ihmekään – se on niin taiten suunniteltu.

Osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, että korona on luonnon kosto meille. Puhutaan siitä, miten olemme riistäneet ja ryöstäneet luonnolta sen varoja ja tämä on rangaistus. Puhutaan siitä, että luonto on arvokas ja kaunis ja me pilaamme sitä hurjaa vauhtia. Mutta harva tuntuu pysähtyvän tarkemmin pohtimaan, miksi luonto on niin arvokas ja miksi sitä täytyisi suojella. Luonnon säilyttäminen ja hoitaminen on monelle nykyään todella lähellä sydäntä mutta harva silti ajattelee kenenkään sitä luoneen. Ajatus on monelle jopa absurdi. On itsestäänselvyys, että luontoa tulee varjella mutta samaten on itsestäänselvyys, että se on täällä täysin sattumalta ja ilman tarkoitusta. Ajatuspari hämmentää. Onko luonto jotenkin ansainnut arvostuksen ja kunnioituksen? Jos vaikkapa sovellettaisiin ajatusta ”vahvin selviää”, silloin meillä nimenomaan olisi oikeus sortaa ja riistää luontoa. Ajaa omaa rotuamme eteenpäin, vahvistaa sitä ja raivata mennessämme muu pois tieltä, tuhoista välittämättä. Asettaa oma nautintomme ensimmäiseksi, huolimatta siitä mitä vahinkoa aiheutamme ympäristöllemme ja sen asukeille. Se ei kuitenkaan ole Jumalan suunnitelma.

Luomakuntamme on Jumalan suunnittelema taideteos. Kaikelle on selkeä suunnitelma ja tarkoitus. Kaikki tämä on luotu meitä varten, mutta ei riistettäväksi ja runnottavaksi vaan viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Meidän tulee pitää siitä huolta, vaikkei se itse sitä meiltä osaa vaatia. Monesti kuulee, miten luonto esitetään jonkinlaisena itsenäisenä toimijana. Aivan kuin se tekisi päätöksiä, harkitsisi asioita ja ratkaisisi niitä parhaaksi katsomallaan tavalla. Harva kuitenkaan uskoo jonkinlaiseen olemassa olevaan luontoäitihahmoon. Puhe on vain luonnosta yleisesti. Koetaan että luontoa on kohdeltu väärin, joten ollaan pahoillaan. Osa pyytää luonnolta anteeksi. Ajatus on hyvä ja oikeansuuntainen, mutta se jää puolitiehen. Jos joku maalaisi sinulle oikein kauniin taulun, ja tulisit sitten rikkoneeksi sen, pyytäisitkö anteeksi taululta vai maalarilta? Olemme kyllä kohdelleet luomakuntaamme kurjasti. Emme ole arvostaneet ja kunnioittaneet sitä niin kuin meidän pitäisi. Sitä ei kuitenkaan tulisi pyytää anteeksi joltakin persoonattomalta ”Luonto”-nimiseltä voimalta tai jonkinlaiselta luontoäidiltä eikä varsinaisesti edes luonnolta itseltään. Vaan Jumalalta, koko luomakuntamme (ja jokaisen meistä) luojalta.

 

– Kirjoittaja on Kansanlähetysopiston opiskelija

Tähän artikkelisarjaan kuuluu viisi erillistä tekstiä, joista jokainen sisältää poikkeustilassa heränneitä pohdintoja Jumalasta ja maailmasta.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

19.5.2020

15.5.2020

15.5.2020

14.5.2020

14.5.2020