Usko ei ole jotakin, minkä voimme todistaa sataprosenttisen varmasti oikeaksi. Jos epäilemme uskoamme, epäilyksellä on aina jokin tehtävä. Jos usko jää pintapuoliseksi, se haavoittuu helposti. Siksi epäilykset ovat todella tärkeitä. Ja ne on tärkeää kohdata rehellisesti. Kuulostele, mitä epäilys sinulle haluaa sanoa ja etsi rohkeasti siihen vastauksia. Näin uskosi saa vahvistua.
Epäilykset omaa itseä ja Jumalan olemassaoloa kohtaan
Toisinaan kohtaamme epäilyksiä, jotka liittyvät omaan riittävyyteemme kristitty tai oman uskomme riittävyyteen. Saatat todeta itsellesi: ”En millään pysty uskomaan vaikka kuinka yritän.” C. S. Lewis kuvasi kirjassaan Paholaisen kirjeopisto kahden demonin kirjeenvaihtoa, jossa seniori kirjoitti juniorille ohjeita ihmisten kalastelussa. Yksi seniori-demonin oleellisimmista neuvoista kuului:
Paras tapa tehdä kristityistä ateisteja on estää heitä ajattelemasta Jumalaa ja panna heidät ajattelemaan omaa mielentilaansa Jumalan suhteen! Pane heidät toivottomina puntaroimaan omia tunteitaan ja epäilyksiään ja lopeta heidän kääntymisensä Jumalan puoleen! Pane heidät rypemään epävarmuudessaan, niin heistä tulee toivottomia ja arkoja.
Saatat myös sanoa itsellesi: ”En minä voi mitenkään kelvata Jumalalle ja hänen käyttöönsä tällaisena.” Mitä enemmän tuijotamme oman uskomme tai kykyjemme riittävyyteen, sitä varmemmin katsomme poispäin uskomme kohteesta. Asian ydin on siinä, että Jumala itse tekee tavalliset ja puutteelliset ihmiset kyvykkäiksi toimimaan siinä kutsumuksessa, jonka hän antaa. Kun kompastut, katso Jumalaan, joka on sinua suurempi. Kun onnistut, katso lahjan antajaan! Uskosi suuruus löytyy uskosi kohteesta. Mitättömiltäkin tuntuvat tekosi saattavat olla Jumalan käytössä kallisarvoisia helmiä.
On varmasti useita syitä siihen, miksi epäilemme Jumalan olemassaoloa. Miten voin uskoa johonkin, mitä en näe? Miten voin olla varma Jumalan olemassaolosta? Yksi keskeinen kysymys nousee kärsimyksen ja pahan olemassaolon äärellä: Voiko olla olemassa hyvää Jumalaa, kun on niin paljon kärsimystä?
Totuus on, ettet näe monia muitakaan asioita, mihin silti vakaasti uskot. Et näe esimerkiksi tunteita tai järkeä, mutta tunnet niiden vaikutuksen. Uskomme moniin asioihin, mitä emme voi koskaan havainnollistaa. René Descartes meni epäilyissään niin pitkälle, että epäili kaikkea muuta, paitsi omaa olemassaoloaan. Omasta olemassaolostaan hän varmistui vain sillä, että tiesi ajattelevansa. Suurin osa ihmisistä on valmiita uskomaan isoon joukkoon asioita, joiden vaikutuksen vain huomaa, vaikkei itse vaikuttavaa tekijää koskaan voisikaan saavuttaa. Jumalan vaikutuksen näemme luomakunnan ihmeellisyydessä ja hänen ilmoitetussa sanassaan Raamatussa.
Entä sopiiko hyvä Jumala ja pahuus samaan lauseeseen? Jumalan luomistyön tarkoitus oli hänen rakkautensa näkyväksi tekeminen. Rakkautensa kohteeksi hän loi olentoja, jotka kykenivät rakastamaan. Jotta nämä olennot kykenivät rakastamaan, heidän täytyi olla vapaita tekemään valintoja – eihän ketään voi pakottaa rakastamaan. Vapaus mahdollisti myös väärät valinnat, jotka tulivat maailmaan vapaan olennon lankeemuksen kautta – hän valitsi itsekeskeisyyden rakkauden sijaan.
Kun kohtaamme kärsimystä, voimme aina kääntyä Jumalan puoleen, joka pystyy täysin jakamaan kokemuksemme. Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi ja kärsi kovemmin, kuin kukaan meistä – hän siis tuntee läpikotaisin kipumme ja sairautemme. Jumala tietää, mitä kipu on ja yhtyy kipuumme Jeesuksen kärsimyksen kautta.
Epäilykset Raamatun luotettavuutta kohtaan
Entäpä kun epäilykset kohdistuvat Raamatun luotettavuuteen? Usein kuulemme väitteitä uusista tieteellisistä tutkimustuloksista, jotka väittävät osoittavansa Jeesuksen historiallisuudesta jotakin muuta, kuin mihin olemme tottuneet. Uutisotsikko saattaa kertoa: ”Uusi tutkimus on osoittanut, kuka Jeesus todellisuudessa oli”, tai ”Tutkimus todistaa: Jeesuksen ruumis päätyikin joukkohautaan”.
On syytä panna merkille, että sensaatiohakuiset aiheet ylittävät uutiskynnyksen helpommin kuin sellaiset, jotka osoittavat jo tietämämme oikeaksi. On myös hyvä tiedostaa, että Raamattuun päätyneet kuvaukset Jeesuksesta ovat historiallisesti kaikkein varhaisinta ja luotettavinta aineistoa, mikä meillä on käytettävissämme. Toisinaan nostetaan esiin 100-200 vuotta Raamatun evankeliumeja myöhemmin kirjoitettuja gnostilaisia evankeliumeja, jotka antavat mitä kummallisempia kuvauksia Jeesuksesta ja hänen opetuslapsistaan.
S. Lewis, joka oli kirjallisuuden tutkijana perehtynyt laajalti erityisesti antiikin kirjallisuuteen, kertoi yllättyneen ennen uskoon tuloaan Raamatun tekstien äärellä – tekstit eivät muistuttaneet lainkaan sitä fiktiivistä kirjallisuutta, jota hän oli tottunut kohtaamaan. Tekstit näyttivät historialliselta dokumentaatiolta, jossa myyteille ominaiset elementit loistivat poissaolollaan.
Jokainen vakavasti otettava Raamatun käännös tehdään tänä päivänä kaikkein varhaisimpien käsikirjoituslöydösten pohjalta. Vaikka Uuden Testamentin tekstien ensimmäisiä versioita ei ole enää olemassa, niiden hyvin varhaisia kopioita on useita. Niitä keskenään vertaamalla voidaan todeta, että sanoma on edennyt pääpiirteissään samanlaisena hyvin laajalle jo hyvin varhain.
Oliko Jeesus todella Jumala?
Oliko Jeesus todella Jumala? Tällä kysymyksellä uskomme saattaa tulla haastetuksi. Kysymys, joka haastaa uskoamme, kaipaa tulla vastatuksi. Jeesuksen historiallisuutta voidaan pitää faktana. Voimmeko kuitenkaan sanoa mitään varmaa hänen persoonastaan? Entä hänen jumaluudestaan? Kysymyskin saattaa kuulostaa absurdilta.
Raamattu todistaa Jeesuksesta
Tuskin kukaan itseään kunnioittava nykytutkija väittää, ettei Jeesus Nasaretilainen -nimistä henkilöä koskaan ollutkaan. Myös Raamatun ulkopuoliset lähteet kertovat Jeesus Nasaretilaisesta. Meillä on kuitenkin syytä pitää Raamatun kirjoituksia luotettavimpina lähteinä etsiessämme historiallista Jeesusta. Jokainen evankelista on kirjoittanut evankeliuminsa omasta näkökulmastaan. Niissä on samankaltaisuuksia, mutta ne ovat myös keskenään erilaisia. Toisinaan yksityiskohtien ristiriitaisuudet eri evankeliumien välillä herättävät hämmennystä.
Kuitenkin erot, jopa ristiriitaisuudet, todistavat siitä, että käsillä on neljä erilaista silminnäkijäkertomusta. Jokainen heistä on kirjoittanut, mitä on itse nähnyt ja kokenut. Vaikka samoista tilanteista kerrotaan eri yksityiskohdilla, ei kertomuksia ole jälkikäteen muutettu samanlaisiksi. Tämä on todiste siitä, että kunkin silminnäkijän kuvausta on sellaisenaan kunnioitettu. Heidän on annettu kertoa omat tarinansa näkemästään ja kokemastaan, vaikka se herättäisikin kiusallisia ristiriitoja.
Neljä erilaista kertomusta todistavat, että kirjoittajat ovat olleet oman kokemuksensa kanssa samoissa tilanteissa. Rikostutkinnassa on itsestään selvää, että eri silminnäkijöiden kertomukset eroavat osin toisistaan, vaikka he kaikki puhuisivatkin sen, mitä uskovat todeksi. Ei kuulostaisi järin uskottavalta, jos neljä silminnäkijää kertoisivat samasta tilanteesta täysin identtisen version – he olisivat tällöin kaiketi sopineet kertovansa saman tarinan samoilla yksityiskohdilla ja jättävänsä tietyt asiat kertomatta. Näin ei neljän evankeliumin kohdalla ole.
Mikä sai Jeesuksen sanoman leviämään?
Jeesuksen ajatellaan yleisesti olleen hyvä ja merkittävä opettaja – hän opetti länsimaisen kulttuurimme monia merkittäviä eettisiä periaatteita, joiden varaan yhteiskuntammekin lainsäädäntö on pitkälti rakentunut. Jeesus teki jo aikalaisiinsa opetuksillaan suuren vaikutuksen. Huomattiin, että tämän uuden opetuksen oli mahdollista muuttaa maailmaa.
Ihmiset luottivat Jeesukseen ja hänen sanomaansa, vaikka se poikkesi usein radikaalisti juutalaisten perinnäissäännöistä. Juutalaisuuteen kuului uskollisuus perinnäissäännöille ja yksin Jahven palvominen Jumalana. Kristinusko, toisin sanoen usko Jeesukseen Jumalana, syntyi kaikesta huolimatta juuri juutalaisuudessa. Vielä 20 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen häntä palvottiin lihaksi tulleena Jumalana.
Ilmiö ei ottanut laantuakseen. Suurin osa Jeesuksen lähimmistä opetuslapsista oli valmiita kuolemaan uskonsa tähden. Tätä ennen he saivat levitettyä sanoman ylösnousseesta Jumalasta laajalle. Tämä sanoma ruokki itseään – se sai aikaan muutosliikkeen kaikkialla missä sitä julistettiin. Jos Jeesus oli vain hyvä ja taitava opettaja, kuinka olisi selitettävissä, että kolmasosa maailman väestöstä lukeutuu tänä päivänä tuon puusepän pojan seuraajiin?
Oliko Jeesus hullu vai huijari?
Jeesuksen itsetietoisuus ei ollut vaatimatonta. Hän väitti olevansa se profeettojen lupaama pelastajakuningas, messias, jota juutalaiset odottivat. Koska kristillinen seurakunta syntyi juuri juutalaisten keskuudessa, tuli ihmisillä olla riittäviä syitä uskoa, että Jeesus oli tuo luvattu ja odotettu messias. Korostaakseen messiaanisuuttaan, hän puhui itsestään Ihmisen Poikana. Tämä termi pohjautuu messias-ennustuksiin.
Jeesus väitti myös olevansa Jumalan Poika. Millainen ihminen väittää olevansa kaikkivaltiaan Jumalan poika, toisin sanoen, itse Jumala? On esitetty, että tähän kysymykseen on olemassa kolme vaihtoehtoa: Jumalaksi itseään väittävä voi olla vain hullu, huijari tai sitten se, joksi hän itseään väittää. Jeesusta ei historiallisten dokumenttien perusteella voine väittää hulluksi. Ihmiset luottivat häneen. Hän todella opetti hyödyllisiä eettisiä periaatteita. Hän oli taitava puhuja, mutta myös viisas opetuksissaan. Hullu hän tuskin oli – hänen opetuksiaan fiksut ihmiset, jopa kokonaiset yhteiskunnat seuraavat vieläkin.
Mahtoiko Jeesus olla huijari? Jos hän oli, hänellä lienee ollut jokin itsekäs motiivi toiminnalleen. Jeesus kuitenkin näyttää koko ajan tienneen, että hänen toimintansa ajaa hänet itsensä tuhoon. Meillä ei ole järkeviä perusteita olettaa, että hän olisi pyrkinyt itse hyötymään toiminnallaan esimerkiksi päästäkseen hallitsijaksi. Evankeliumien mukaan hän vältteli tilanteita, joissa ihmiset olisivat tahtoneet kruunata hänet kuninkaaksi.
Ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jäänee, että Jeesus todella oli se, joka sanoi olevansa. Hän puhui niin kuin se, jolle on annettu valta. Hän julisti syntejä anteeksi, vaikka oppineena juutalaisena tiesi, että niin voi tehdä vain Jumala.
Naisten rooli todistaa Jeesuksen ylösnousemuksesta
Kristinuskon mukaan Jeesus kuoli, muttei jäänyt hautaan. Liberaali Jeesus-tutkimus kehittää jatkuvasti uusia selitysvaihtoehtoja sille, miten evankeliumien ylösnousemuskertomukset olisivat syntyneet. Meidän uskoamme Jeesuksen ylösnousemukseen haastetaan ja saatamme ajautua epäilyjen suohon.
Kaunein asia maailmassa on antaa itsensä muiden puolesta kuolemaan. Ristinkuolemallaan Jumala uhrasi itsensä, jotta kaikki muut voisivat pelastua. Hän hylkäsi siinä itsensä ihmisten vuoksi.
Kristinuskon mukaan tähän liittyy kuitenkin oleellisesti se, ettei Jeesus jäänyt hautaan, vaan nousi ylös kuolleista. Mitä Jeesuksen ylösnousemuksen historiallisuudesta sitten voidaan sanoa? Onko se vain sokean uskon hypoteesi, jolle ei ole mitään perusteita niiden lähteiden pohjalta, joita meillä Jeesuksesta on jäljellä?
Modernin Jeesus-huijauksen oikaisuja
1900-luvun alkupuoliskolla saksalainen teologi Rudolf Bultmann kumppaneineen lanseerasi niin sanotun muotokritiikin lähtökohdaksi Raamatun tutkimiselle. Sen perintö elää vieläkin, vaikka se on jo sinällään kumottu. Muotokritiikin mukaan pääsiäisen jälkeinen usko vääristi kaikki muistot historiallisesta Jeesuksesta. Evankelistat olisivat näin muokanneet tarinoita lisää ja lisänneet niihin yhtä ja toista. Näin evankeliumit heijastelisivat enemmänkin oman aikansa tilanteita, kuin historiallista Jeesusta.
Mikään näistä muotokritiikin oletuksista ei kuitenkaan kestä kriittistä tarkastelua. Uuden testamentin tutkimuksessa on nykyään vahva linja, joka painottaa silminnäkijöiden osallisuutta. Jo evankeliumit ja Paavalin kirjeet itse todistavat siitä, ettei Jeesuksen sanoja ollut lupa keksiä itse tai lisäillä niihin omiaan.
Jeesuksen ajan kulttuurissa opettajan piti saada oppinsa siirrettyä oppilailleen. Oppi oli jo näin olemassa myös Jeesuksen julistuksessa, jonka hän siirsi opetuslapsilleen. Se ei muodostunut Jeesuksen jälkeen pikkuhiljaa. Raamatun tutkimuskentältä tulee tästä huolimatta viestiä, että kyseessä olisi ollut rikkinäisen puhelimen kaltainen viesti todellisesta Jeesuksesta ja hänen sanomastaan.
Olisivatko Jeesuksen opetuslapset olleet ainoita idiootteja koko Välimeren kulttuurissa, joiden mielestä oman opettajan opetuksella ei olisi ollut mitään merkitystä.
Naisia pidettiin Jeesuksen aikaan epäluotettavina
Naisten todistuksella on erittäin suuri merkitys evankeliumien luotettavuudesta puhuttaessa. Mikä naisten roolista tekee tärkeän evankeliumien kertomusten kannalta? Asia voitaisiin kiteyttää niin, että naisten epäluotettavuus tekee tyhjän haudan historiallisuudesta luotettavan. Mieskeskeisessä yhteiskunnassa alentava asenne naisia kohtaan näkyi jo antiikin filosofeilla.
Juutalaishistorioitsija Josefuksen mukaan naisten todistusta ei tullut hyväksyä. Naiset olivat moraalisesti kyseenalaisia, oikukkaita ja helposti huijattavissa. Jeesuksen aikalainen Filon Aleksandrialainen esittää naisista samalla tavoin. Josefus ja Filon ovat kaksi tärkeää juutalaista lähdettä Jeesuksen ajalta. Heidän mukaansa naisen todistus oli tosi kyseenalainen.
Myös juutalaisen rabbiinisen kokoelman Mishnan mukaan naisten todistusta pidettiin jopa rikollisten ja huijarien todistusta alempiarvoisena. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta naista ei Jeesuksen aikaan hyväksytty oikeudessa silminnäkijäksi.
Naiset todistavat evankeliumien historiallisuudesta
Evankeliumien mukaan naiset näkivät, mihin Jeesus haudattiin. He myös näkivät myöhemmin haudan tyhjänä. Jos nämä kertomukset evankeliumeissa olisivat vasta evankelistojen myöhemmin keksimiä, ei heidän olisi ollut mitään järkeä laittaa kertomuksiinsa todistajiksi naisia.
Kaikki evankeliumit kertovat, että tyhjän haudan löysivät naiset. Kukaan tuon ajan juutalainen mies ei olisi laittanut Herransa ja Vapahtajansa todistajaksi naista, jos olisi saanut valita. Paras selitys sille, miksi kaikki evankelistat esittävät naiset todistajiksi on, että kertomukset ovat totta.
Oli yleisesti tiedossa, että tyhjän haudan todistus jää naisten varaan. Sitä ei voinut enää myöhemmin muuttaa. Tämä kuitenkin todistaa siitä, etteivät evankelistat keksineet tarinaa ylösnousemuksesta itse. Ylösnousemususkon traditio oli siis poikkeuksellisen varhain vakiintunut, vaikka se kiusallisesti perustui naisten varaan.
Naisten todistus vahvistaa: opetuslapset eivät varastaneet ruumista
Jeesuksen hauta siis tiedettiin ja se, että ruumis oli poissa. Naisten todistus vahvistaa tämän. Opetuslasten usko ylösnousemukseen syntyi kuitenkin vasta Jeesuksen ilmestymisten seurauksena kuolemansa jälkeen. Jos Jeesus ei olisi noussut ruumiillisesti ylös, Jeesuksen vastustajat olisivat voineet milloin tahansa mennä haudalle ja näyttää: ”Hei, se ruumis on täällä!” Opetuslasten huijaus olisi loppunut siihen saman tien. Kuitenkaan yksikään vastapuolen todiste ei väitä, etteikö hauta olisi ollut tyhjä.
Opetuslapsia syytettiinkin Jeesuksen ruumiin varastamisesta. Jos he olisivat varastaneet Jeesuksen ruumiin, silloin kertomus ylösnousemuksesta olisi ollut opetuslasten vale. Ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäinen opetuslapsi kuoli uskonsa tähden. Viimeistään siinä vaiheessa opetuslapset olisivat luultavasti luopuneet valheestaan. Opetuslapset odottivat muiden juutalaisten tavoin maalliseen ahdinkoon helpotusta tuovaa messiasta, soturihallitsijaa. Kun sitten Jeesus kuoli häpeällisimmällä mahdollisella tavalla – alasti juuri roomalaisten käsissä, joiden ikeestä messiaan odotettiin juutalaiset pelastavan – opetuslapset olivat täysin murtuneita. Mistä heille olisi tullut mieleen, että ”varastetaanpa ruumis ja aletaan julistaa ylösnousemusta”? Jeesuksen omat ilmestymiset kuolemansa jälkeen muuttivat opetuslasten murheen iloksi ja epätoivon uskoksi.
Jos sinä olet epäillyt Jeesuksen ylösnousemusta, siihen on olemassa hyviä vastauksia. Tässä esitin niistä yhden.
Kärsimys – uskon este vai sen edellytys?
Kärsimyksen ja pahuuden olemassaolo maailmassa on monille suoranainen uskon este. Se ajaa ensin epäilyksiin hyvän Jumalan olemassaoloa kohtaan, sitten suoranaiseen epäuskoon.
Kun puhumme kärsimyksen tai pahan ongelmasta, puhumme sen kaltaisista kysymyksistä kuin miten maailmassa voi olla pahuutta ja kurjuutta, jos Jumala on hyvä ja kaiken luoja. Tästä aiheesta voidaan puhua ainakin kolmesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin, miksi Jumala sallii moraalisen pahan olemassaolon – sen, että ihmiset tekevät pahaa toisilleen, jopa viattomille osapuolille. Toiseksi, miksi Jumala sallii luonnollisen kärsimyksen olemassaolon, kuten sairaudet ja luonnonkatastrofit. Kolmanneksi kärsimyksen ongelmasta voimme keskustella sielunhoidollisesta näkökulmasta – en voi mitenkään käsittää, miksi minulle on tehty niin väärin ja miksi minä olen saanut kärsiä niin paljon. En näe sille mitään järkevää syytä.
Kun puhumme henkilökohtaisesta kärsimyksestä sielunhoidollisessa tilanteessa, eivät järjelliset selityksen saa ihmisessä aikaan kokemusta, että hän olisi tullut kärsimyksensä kanssa kuulluksi. Ihmisellä on oikeus pettymykseen ja vihaisuuteen myös Jumalaa kohtaan; kyllä Jumala sen kestää. Silti Jumalalla voi olla hyvät perusteet sille, miksi hän on sallinut asioiden tapahtuvan niin kuin ne tapahtuivat. On tärkeää muistaa, että vaikka Jumala olisikin sallinut asioiden tapahtuvan, tämä ei välttämättä tarkoita, että ne olisivat kuitenkaan tapahtuneet Jumalan tahdon mukaan. Esittelen tässä artikkelissa joitakin perusteluita, joita on esitetty siitä, miksi Jumala sallii pahuutta ja kärsimystä maailmassa.
Loiko Jumala pahuuden?
Tärkeää on ensiksi tarkastella sitä, millaiseksi Jumala alun perin ihmisen loi. Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, jolla kuitenkin on vapaus tehdä valintoja. Jotta ihmisellä voisi olla vapaa tahto, täytyy hänellä olla myös vapaus valita väärin. Jos näin ei olisi, olisimme kuin Jumalan marionettinukkeja, jolloin emme voisi myöskään vapaasti vastaanottaa Jumalan rakkautta. Jumala loi meidät rakkautensa kohteeksi. Jumalalle tahdonvapaus on näin ollen arvokkaampaa kuin vangittu tahto, vaikka se mahdollistaisikin väärät valinnat ja niiden kautta osittaisen kärsimyksen.
Pahan ja kärsimyksen olemassaolon on nähty olevan langenneen maailman aikaansaannos. Synti vaikuttaa maailmassa ja saa aikaan paljon pahaa luonnossa. Jumala voi kuitenkin käyttää langenneen maailman aikaansaannoksia edistämään hyviä tarkoitusperiään. Tsunamin kaltaiset onnettomuudet ovat järkyttäviä. Silti uskon, että tsunamin keskellä on ollut paljon enemmän Jumalaan uskovia, kuin niitä keskimäärin on hyvinvoivissa länsimaissa. Tämä saattaa olla Jumalan hätähuuto ihmisten sieluille.
Kärsimys ja luonnon hierarkia
Jos maallinen kärsimys mahdollistaa sen, että voisimme välttää ikuisen kärsimyksen, on se parempi vaihtoehto kuin maallinen onni ja ikuinen kärsimys. Tästä syystä Jeesus sanoi: ”Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä, kuin rikkaan päästä taivasten valtakuntaan.” Ihminen, jolla on riittävä maallinen onni, ei osaa välttämättä antaa arvoa ikuiselle onnelle. C. S. Lewis totesikin: ”Jumala kuiskaa meille mielihyvämme kautta, puhuu omantuntomme kautta, mutta huutaa kipumme kautta. Kipu on hänen megafoninsa kuuron maailman herättämiseksi.”
On myös esitetty, että luonnon lainalaisuudet – tuhansien muuttujien yhteensovittaminen, joista iso osa on vieläpä ihmisten vapaiden valintojen (ei vain luonnonlakien) aikaansaamia, eivät voi olla pelkässä harmoniassa keskenään, vaikka luonnonlait alun perin sellaisiksi olisi luotukin. Samasta raudasta voi valmistaa työkaluja, joilla voi rakentaa, tai aseita, joilla voi tuhota. On hyvä huomioida, että kun ihminen vapailla valinnoillaan pistää sormensa soppaan, myös järjestykseen laitetut luonnonlait järkkyvät.
Henkivallat, helvetti ja oikeudenmukaisuus
Tässä ongelmassa huomionarvoista on niin ikään henkivaltojen vaikutus maailmassa. Sieluistamme taistellaan jatkuvasti näkymättömässä todellisuudessa. Kaikki ei suinkaan ole vain ihmisen tai Jumalan aikaansaamaa, vaan henkivaltojen toimintaa voidaan kristinuskon näkökulmasta pitää täysin todellisena.
Yksi keskeinen kysymys Jumalan hyvyyden äärellä onkin helvetin olemassaolo. Miten hyvä Jumala voisi sallia kenenkään joutuvan ikuiseen kärsimykseen? Kysymys on kuitenkin siitä, ettei helvetti ole koskaan Jumalan suunnittelema vaihtoehto kenenkään varalle; Hän ei haluaisi kenenkään joutuvan helvettiin. Lewisin mukaan helvetti onkin luonteeltaan sellainen, joka on lukittu sisältä päin. Ihminen, joka joutuu helvettiin, valitsee itse sen kahdesta vaihtoehdosta. Näin siksi, että Lewisin mukaan on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka sanovat Jumalalle: Tapahtukoon sinun tahtosi, ja niitä, joille Jumala sanoo: Tapahtukoon sinun tahtosi.
Lewis, jolle suurin syy ateismiin oli ollut kärsimyksen ja epäoikeudenmukaisuuden olemassaolo, tuli kuitenkin siihen tulokseen, että juuri se todisti Jumalan olevan olemassa – mistä hän oikein oli saanut käsityksen oikeudenmukaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta, ellei juuri Jumalalta? Moraalitajunsa Lewis näki saaneen Jumalalta.
Emme aina tiedä, kuinka suhtautua kohtaamiimme epäilyksiin, jotka liittyvät maailmassa olevaan pahaan ja kärsimykseen. Meidän on silti tärkeää kohdata nämä epäilykset ja kysymykset rehellisesti.
Tieteen kehitys – uhka kristinuskolle?
Tieteen kehitys on usein nähty pääsyynä uskonnottomuuden lisääntymiselle länsimaissa. Uskonnollisuuden on myös nähty olleen esteenä tieteen kehitykselle tieteen historiassa. Saatatkin kohdata uskon epäilyksiä, jotka liittyvät tieteen kehityksen tuomiin haasteisiin.
Moderni luonnontiede ei ole lisännyt ateismia
Esimerkiksi Amerikassa, jossa on aatteellista, maailmankatsomuksellista ja uskonnollista moninaisuutta merkittävästi enemmän kuin Suomessa, on nähtävissä 1900-luvun aikana kristillisten seurakuntien tasainen pieneneminen. Vastassa ei kuitenkaan ole uskonnottomuus. Samaan aikaan nimittäin uushenkisyys on lisääntynyt samassa suhteessa.
Maallistumista ei siis ole tapahtunut 1900-luvun tieteen ja teknologian kehityksen tuloksena, vaan henkisyys ja hengellisyys ovat saaneet uusia muotoja. Tutkimusten mukaan ateistien osuus väestöstä on pysynyt koko ajan 2-3 prosenttiyksikössä. Uskominen yliluonnolliseen on näin pysynyt koko ajan yhtä suosittuna.
Oxfordin yliopiston tieteenhistorian emeritusprofessori John Hedley Brooke on käsitellyt myyttiä siitä, onko moderni luonnontiede aiheuttanut länsimaisen kulttuurin maallistumisen. Todelliset syyt ovat Brooken mukaan muutokset yhteiskunnassa, politiikassa ja taloudessa. Brooke kirjoittaa seuraavasti kirjassa Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja uskonnosta:
Historioitsijoiden mukaan helpottunut yhteiskunnallinen ja maantieteellinen siirtyminen on hajottanut yhteisöjä, joita yhteiset uskonnolliset arvot ennen sitoivat yhteen. Kapitalismin, kaupan ja koulutuksen kasvu on lisännyt nautintojen tavoitteluun keskittyvää kulttuuria, joka uhkaa sitoutumista uskonnollisiin instituutioihin ja niiden pitkän tähtäimen tavoitteisiin. (s. 223)
Todellisuudessa siis elämän sisältöön on tullut moninaisuutta, joka on ajanut sen hajanaisuuteen ja jopa pinnallisuuteen – nautintojen perässä juoksemiseen pysyvyyden sijaan. Yhteiskuntatieteilijöiden laaja yhteisnäkemys on, että tieteen kehitys olisi tärkein maallistumista aiheuttava tekijä. Silti tämä on vastoin monien luonnontieteilijöiden tulkintoja.
Maaperä modernille tieteelle luotiin katolisten toimesta keskiajalla
Entäpä ovatko uskonnot sitten vastustaneet tieteen kehitystä? Uskonnonfilosofian emeritusprofessori Simo Knuuttila luennoi viime vuonna teologian ja tieteen suhteesta keskiajalla. Knuuttilan mukaan monet tärkeät keksinnöt keksittiin 1300-luvun teologisissa tiedekunnissa.
Keskiajan tiede liittyy vahvasti moderniin tieteeseen. Vaikka 1600-luvun moderni luonnontiede on lähtökohdiltaan toisenlainen, 1600-luvun muutos ei voinut syntyä tyhjästä. Oli nimittäin olemassa jo todella pitkä traditio, jossa haluttiin keskustella tämänkaltaisista kysymyksistä. Tämä maaperä syntyi keskiajan teologisissa tiedekunnissa. Teologiset kysymykset keskiajan opinnäytteissä sisälsivät paljon matematiikkaa ja fysiikkaa. Tutkittiin, mikä kaikki olisi mahdollista Jumalan kaikkivaltiudelle todellisessa maailmassa fysikaalisesti ja loogisesti.
Modernin tieteen synnyn kannalta oli oleellista, että katolinen kirkko suhtautui niin hyväksyvästi tieteelliseen tutkimukseen, toisin kuin esimerkiksi islamilaiset yliopistot. 1300-luvun fysiikkaa ei ole tuntunut kovin tieteelliseltä verrata 1600-luvun tieteeseen. Nykytutkimuksen valossa sillä näyttää olleen kuitenkin selkeä merkitys modernin tieteen syntyyn. Näin siis jonkun väittäessä kristinuskon olleen tieteen kehityksen esteenä, voit hyvin todeta, ettei hän taida tuntea kovin hyvin tieteen historiaa ja kirkon suhdetta siihen.
Tieteen kehitys tukee uskonnon harjoitusta ja mystiikkaa
Uskontojen on havaittu jatkuvasti hyödyntävän kehittynyttä tekniikkaa. Esimerkiksi ortodoksijuutalaisten omistamissa hotelleissa hissit saattavat sapattina pysähtyä jokaisen kerroksen välillä. Tämä helpottaa sapattikäskyjen noudattamista, kun nappia ei tarvitse itse painaa. Monet seurakunnat taas ovat hyödyntäneet sähköistä mediaa lähettämällä nettijumalanpalveluksia. Yleisesti siis näyttäisikin siltä, että uskonnot ovat varsin hyvillään tieteen kehityksestä.
Monista tiedemiehistä tuntuu luontevalta sovittaa heidän tekemänsä tutkimus ja kristillinen usko yhteen. Näin on ollut kaikkina aikoina. Brooke kirjoittaa seuraavasti:
Luonnontieteilijät, joilla on uskonnollinen vakaumus, ovat usein saaneet vahvistusta uskolleen tutkimustyönsä paljastamien mekanismien kauneudesta ja eleganssista. … [Jopa Darwin] totesi usein evoluutioprosessin tulosten olevan tuloksia Luojan maailmaan asettamasta laista. (Galileo tyrmässä… s. 219–220)
Valistuksen myytit siitä, että tieteen ja uskonnollisen uskon välillä olisi ristiriita ja että uskonnot (erityisesti kristinusko) olisivat lähtökohtaisesti vastustaneet tieteen kehitystä, tuntuvat tänä päivänä historian tutkimuksen valossa naiiveilta. Yksittäisiä ilmiöitä, kuten Yhdysvaltojen kristillinen oikeisto, löytyy toki aina.
Vaikkapa kehitysoppi ja alkuräjähdysteoria eivät kuitenkaan luonteensa vuoksi sulje pois monia oleellisia kysymyksiä. Näitä ovat kysymykset kaiken alkuperästä, persoonasta, maailmankaikkeuden valtavasta ja yksityiskohtaisesta kokonaisrakenteesta, etiikan perustasta, ja niin edelleen. Nämä kysymykset eivät tyhjene pelkkiin tieteellisiin teorioihin. Eivät, vaikka tiede kuinka kehittyisi.
Olemme tässä edellä tarkastelleet erilaisia uskon epäilyksiä. Olet toivoakseni saanut myös joihinkin sinun epäilyksiisi vastauksiakin. Haluan rohkaista sinua tästä eteenpäin kohtaamaan kaikenlaiset epäilyksesi reilusti. Uskon ei tarvitse olla sokeaa tai perusteetonta. Toki ihmisellä on rajansa Jumalan tuntemisessa, mutta ymmärryksemme Jumalasta voi aina lisääntyä. Jumala toivoo meidän tuntevan hänet entistä paremmin.
Teksti: Markus Korri