Tämän kirjoituksen on kirjoittanut kansainvälisyyslinjan opiskelijamme 20.12.2015 opintomatkastaan Kamerunissa.
Kansainvälisyyslinjan lähijaksomme aikana kaverini oli tutustunut PenPal Worldissä Tapang-nimiseen kamerunilaismieheen, kun tämä oli aloittanut keskustelun lähettämällä ystävälleni melkoisen saarnatykityksen. Tapang asuu Bamendassa, noin kuuden tunnin matkan päässä minun kaupungistani Yaoundésta, ja olin miettinyt, että voisi olla hauska tavata hänet Kamerunissa. Elättelin pitkään toiveita, että yksi luterilaisen kirkon pastorin kanssa tekemistämme matkoista saisi kohteekseen Bamendan, mutta kun minulle kävi selväksi, että näin ei tule tapahtumaan ja että Tapangin tapaaminen jäänee toteutumatta, päätin lähettää ystäväni kautta saamaani Tapangin matkapuhelinnumeroon tekstiviestin joka tapauksessa ja kertoa, että olen maassa – Tapang nimittäin tiesi minun olevan tulossa Kameruniin. Ja sain olla onnellinen, että laitoin viestin juuri tuolloin – yllätykseni oli melkoinen, kun Tapang vastasi viestiini, että hän oli itse asiassa tulossa Yaoundéhen vain kaksi päivää myöhemmin! Niin siis tapasimme ja keskustelimme, ja täytyy sanoa, että tuo mies on yksi Jumalalle omistautuneimmista ja Raamatulle uskollisimmista miehistä, jonka olen eläissäni tavannut – sellainen mies, josta Jeesus loistaa ja kirkkaasti. Koko tapaaminen oli valtavan rohkaiseva, enkä usko liioittelevani, jos sanon, että Tapang jätti minuun lähtemättömän jäljen.
Kaikenlaisilla tavoilla sitä Jumala järjestää tapaamisia, mietin Tapangin kanssa viettämäni aamupäivän jälkeen. Mutta kun nyt Suomeen paluuni kynnyksellä katson taaksepäin aikaani Kamerunissa ja niitä ihmisiä, jotka ovat olleet täällä minulle tärkeitä, en enää uskalla sanoa, että se tapa, miten kohtasin Tapangin, oli sittenkään niin poikkeuksellinen… Esimerkiksi:
Mbuta on nuori kamerunilaisopiskelija, josta on tullut yksi parhaimmista ystävistäni täällä. Erityisesti parin ensimmäisen maassaoloviikkoni aikana olisin ollut aivan pulassa ilman ystävää, jonka kanssa kulkea työyhteysseurakunnalleni ja takaisin, ja ilman Mbutaa en varmaan olisi koskaan oppinut liikkumaan Yaoundéssa itsenäisesti ja lähellekään yhtä suurella varmuudella kuin mitä hänen opastuksellaan opin. Mutta miksikä tiemme kohtasivat Mbutan kanssa ylipäänsä? Siksipä niin, että ensimmäisenä päivänäni Kamerunissa minut vastaanottaneen suomalais-skotlantilaisen pariskunnan luokse ”sattui” olemaan tulossa kylään kolme heille tuttua kamerunilaisopiskelijaa, joista yksi, Mbuta, jäi kanssamme vielä yöksi ja johon sain sen myötä tutustua paremmin. Entä miten on mahdollista, että kerkesimme viettää Mbutan kanssa niin paljon aikaa ja että hän pystyi opiskeluiltaan kulkemaan kanssani seurakuntaan ja takaisin keskellä arkipäiviä? Ei se mahdollista olisikaan, ellei Mbutan professori ennen yliopistovuoden alkua olisi päättänyt, että lukuvuoden alku saa luvan tulla lykätyksi tänä vuonna.
Lee on lähetyslasten lukiossa liikuntaa opettava vajaa kolmekymppinen amerikkalaismies, jonka kotona olemme kokoontuneet viikoittain nuorten aikuisten pienryhmällä. Olen kokenut pienryhmän ja siinä käymämme keskustelut suureksi siunaukseksi, ja ryhmän kautta olen myös saanut tutustua useampaan lähetyskentällä työskentelevään kanssani jossain määrin samanlaisessa elämäntilanteessa olevaan nuoreen henkilöön – joita ei täällä kyllä mitenkään turhan paljoa ole. Mutta miten oikein päädyin tutustumaan kohtuu pitkän matkan päässä minusta asuvaan ja vielä pidemmän matkan päässä minusta työskentelevään Leehen ja sain kutsun raamattupiiriin, josta en ennestään voi sanoa tunteneeni ketään? No, Jumalan resepti ruokalajille nimeltä tutustuminen sisälsi Leen lähetyslukiolla järjestettävän avoimen pingisturnauksen, tuttavan, joka mainosti ahkerasti turnausta minulle, Danielin, jolla oli tuona päivänä riittävästi seikkailunhalua ottaakseen illansuussa moottoripyörätaksin ennestään tuntemattomaan kohteeseen, sekä Leen, joka turnauksen jälkeen juuri lähtöä tehdessäni tuli nykäisemään minua hihasta: ”Hei, kukas sinä olet – ei taideta olla nähty aikaisemmin?”
Berthold taasen on suunnilleen minun ikäiseni poika, joka on muodostunut minulle kaikista luterilaisen työyhteysseurakuntani nuorista läheisimmäksi. Hän on myös ollut valtavan tärkeässä roolissa ikään kuin linkkinä minun ja muiden seurakunnan nuorten välillä niin aikataulujemme yhteensovittamisessa kuin siinä, että olen päässyt ”sisälle” nuorten porukkaan. Mutta hetkinen, Berthold opiskelee yliopistolla aivan toisessa kaupungissa Doualassa – miksi ihmeessä hän oli Yaoundéssa nämä kolme kuukautta, jotka minä olen ollut täällä? No, siksipä vain, että vähän kuin Mbutankin kohdalla, piti hänenkin koulunsa tyhjän puolivuotisen tässä syksyllä, minkä seurauksena Berthold oli tullut Doualasta koko syksyksi perheensä luokse Yaoundéhen ja liittynyt mukaan juuri sen luterilaisen kirkon nuortenryhmän toimintaan, jossa minä olen pääaikaisesti ollut mukana.
Eikä tässä kyllä lähellekään kaikki. Ruokailusta myöhästyminen, tarve valokuvan ottajalle, tulostustoimiston varhainen sulkeminen, syysloman tuomat poikkeusaikataulut, kaasulieden toimimattomuus, Raamatun lukeminen joukkoliikennetaksissa – olen saanut huomata, miten monia keinoja Jumala voi käyttää johdattaakseen kaksi ihmistä tapaamaan toisensa, ja miten täysin suunnittelemattomista kohtaamisista voi syntyä niin tärkeitä ihmissuhteita! Niin, tässä Suomeen paluuni kynnyksellä saan kyllä miettiä, että jos ajastani täällä poistaisi yhden jos toisenkin ”sattuman oikun”, kenet oikein olisin enää oppinut täällä tuntemaan? Kun tulin maahan, en tuntenut täältä ketään. Kun lähden maasta, jää tuttuja taakse ties millä mitalla. Ja ei tässä voi muuta sanoa, kuin että kiitos Jumalalle heistä joka ikisestä – kyllä Taivaan Isä pitää huolen lapsistaan tällaisissakin asioissa.
”Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa.” Sananl. 16:9
Siunattua joulunaikaa toivottaen,
Daniel Ebeling
Kirjoittaja on 19-vuotias teologian ylioppilas, joka on viettänyt syksyn kansainvälisyyslinjan kautta Kamerunissa seurakunta- ja nuorisotyössä.
