Verkko-opiskelumahdollisuudet nyt suuremmat kuin koskaan

6.10.2021

Kurssi on tuonut valoa koronan ja talven pimeyteen. Innostavat, sopivan haastavat ja omaan ajatteluun kannustavat tehtävät ovat hyvä virike.”

”Hyvää perusopetusta, joka laajentaa käsitystä Raamatusta.”

Tällaista palautetta on saanut Kansanlähetysopiston verkkokoulutusvastaava Mattias Kaitainen. Hän muistuttaa, että Kansanlähetysopisto on järjestänyt verkkokursseja jo iät ja ajat. Mattias rakentaa tarjontaa vanhan hyvän sapluunan päälle.

”Nostimme verkkokurssitarjontaa niin verkkoraamattukoulun puolella kuin striimattujen periodien kautta. Nyt nettitarjonta on suurinta koskaan ja myös periodiosallistuminen kasvaa, Mattias Kaitainen iloitsee. Hänen kanssaan kursseja tuottaa kurssivastaava Salla Soininen.
”Nyt näitä striimattuja opetuksia pystytään kasaamaan tulevaisuudessa verkkokursseiksi. Tästä on jo yksi esimerkki: Raamatun punainen lanka -kurssi, joka pohjautuu periodimateriaalin varaan”, Kaitainen kertoo.

Tähän mennessä suurin osallistujamäärä on ollut Paavalin kirjeiden verkkolukupiirissä, jossa oli yhteensä 80 osallistujaa. Tällöin ryhmä jaettiin kuuteen osaan.

”Juuri nyt on haku käynnissä kahdelle verkkokurssille: Luukkaan evankeliumi sekä Kristinuskon synty ja varhaiset harhat. Ensin mainitussa Iida Halme opettaa Luukkaan evankeliumin keskeisimmistä kohdista. Kristinuskon synty ja varhaiset harhat -kurssilla tutustutaan kristinuskon syntyyn ja opin muotoutumiseen sen ensimmäisten vuosisatojen aikana. Aiheesta opettaa Henri Häkkinen. Olet lämpimästi tervetullut mukaan.”