Kaitselmus pyhän hengen rakkauden toimintana — Markus Korri

10.9.2020

Kaitselmus pyhän hengen rakkauden toimintana

Teksti: Markus Korri

 

Jumalaa on kutsuttu psalmin tekstissä hyväksi paimeneksi. Jeesus sanoo itse olevansa tämä hyvä paimen. Toisaalta myös Pyhän Hengen toimintaa on ajateltu olevan juuri Jumalan kaitseva toiminta, kaitselmus.

 

Jumalan kaitselmus on kristillisen teologian termi, joka läpäisee koko Jumalan kolminaisuuden. Kaitselmus on Jumalan toimintaa, jonka kautta hän toimii luomakunnassa sitä ylläpitävästi, ruokkivasti ja johdattaen laumaansa vihreille niityilleen. Tähän pelastukseen johdattamiseen on aina kuulunut kysymys ihmisen vapaasta tahdosta. Kuinka voimme näitä kysymyksiä ja Jumalan toimintaa meidän hyväksemme ymmärtää? Näitä asioita käsittelemme tämän viikon Raamattuavain-ohjelmissa.

 

Mitä kaitselmus tarkoittaa?

Riitta ja Seppo A. Teinonen kirjoittavat kirjassaan Ajasta ylösnousemukseen Jumalan kaitselmuksesta seuraavasti:

 

Luoja ei ole jättänyt luomakuntaansa tämän omaan varaan, vaan vaikuttaa siinä jatkuvasti persoonallisena Jumalana. Hän on historian Herra, joka johtaa kansansa ja koko ihmiskunnan vaiheita, ja hän pitää huolta myös yksityisestä ihmisestä.

 

Jumalan kaitselmuksesta eli providentiasta on käyty keskustelua juutalais-kristillisessä perinteessä kaikkina aikoina.

 

Daniel Defoen vuonna 1719 julkaistussa klassikkokirjassa Robinson Crusoe tarinan sankari kuvaa seuraavassa lainauksessa hyvin sitä Jumala-kuvaa, johon perinteisesti on uskottu.

 

(J)os kerran Jumala on kaiken tämän tehnyt, hän myös ohjaa ja hallitsee luotujaan ja kaikkea mikä näihin liittyy, sillä tottahan voima, joka pystyy luomaan kaikkeuden, on myös kyllin vahva sitä ohjaamaan ja hallitsemaan.

 

Mikäli näin on, niin siinä tapauksessa koko luomakunnan piirissä ei voi tapahtua mitään hänen tietämättään ja tahtomattaan. Ja ellei mitään tapahdu hänen tietämättään, hän myös tietää että minä olen täällä mitä surkeimmassa tilassa, ja ellei mitään tapahdu hänen tahtomattaan, on hänen täytynyt nimenomaisesti säätää kaikki tämä minun kohtalokseni.

 

 

Näin kuvaa Robinson Crusoe autiolla saarella. Tämä lukemani kuvaus on vain osa sitä kuvaa, jonka Crusoe Jumalasta tuli elämänsä aikana muodostaneeksi. Crusoen tarina on mitä suurimmassa määrin tarina Jumalan kaitselmuksesta. Crusoe ajautuu autiolle saarelle paatuneena tapakristittynä, jopa ateistina. Hän kuitenkin päätyy saarelle kohtaamaan Jumalan. Edellä olevan lainauksen kuvaus etenee pohdintaan siitä, miksi Jumala oli tehnyt Crusoelle tuon kaiken. Millä oikeudella? Mitä syitä Jumalalla voisi olla? Crusoe alkoi pohtia omaa mennyttä Jumalasta eksynyttä elämäänsä.

 

Myöhemmin hän alkoi ymmärtää, että oli ollut hyvin epätodennäköistä, että hän ylipäätään oli pelastunut autiolle saarelle – hän oli ollut ainoa laivan miehistöstä, joka oli pelastunut hurjassa myrskyssä täysin samoista olosuhteista kuin muutkin laivalla matkustaneet. Hän alkoi nähdä syy-seuraussuhteita menneen elämänsä tapahtumissa, kun hän oppi tarkkailemaan ”Sallimuksen” toimintaa elämässään. Niinpä Crusoe autiolla saarella alkoi viimein kiittää Jumalaa hänen hyvyydestään, kun oppi näkemään kaiken tarkoituksen elämässään. Jumalan kohtaaminen ja Raamatun lukeminen sai hänet nöyrtymään Jumalan edessä, tuomaan menneet syntinsä hänelle ja luottamaan Jumalan johdatukseen kaikissa toimissaan.

 

(S)ynnistä vapahtaminen on aina suurempi siunaus kuin vapauttaminen kärsimyksestä. Vasta nyt minulle alkoi valjeta, miten paljon onnellisempaa elämäni tosiaan oli nykyisin kuin hirvittävän pahuuden ja syntien kurimuksessa.

Robinson Crusoe autiolla saarella

 

Crusoen kenties suurin oivallus saarella 28 vuotta viettämänsä yksinäisen jakson aikana oli: vaikka hän oli mitä suurimmassa yksinäisyydessä ja kärsimyksessä inhimillisesti katsottuna, hän sai siellä olla vapaampi kuin koskaan – hän oli löytänyt vapautuksen omista synneistään.

Tämä oivallus sai hänen elämänsä luonteen kääntymään.

 

Ennen tätä muutosta Crusoe kertoi aika ajoin tavallisten askareidensa keskellä havahtuneensa ahdistukseen omasta sielunhädästään:

 

Tunne saattoi iskeä kesken mitä seesteisimmän mielialan kuin hirmumyrsky ja panna minut vääntelemään käsiäni ja itkemään kuin lapsi.

 

Tällaiset yhtäkkiset ahdistuskohtaukset ovat Defoen kirjassa kuvauksia Jumalan kaitsevasta kutsusta kääntyä hänen puoleensa. Rauha, johon Crusoe koki Jumalan lähettäneen hänet autiolle saarelle tutustumaan, oli rauha siitä, ettei Jumala koskaan hylkäisi häntä – se oli rauha Jumalan armosta ja siunauksesta, jota ilman elämä niin autiolla saarella kuin muiden ihmisten parissakin olisi täysin toivotonta. Autiolla saarella yksinäisyyden keskellä hänen elämäänsä tuli ensimmäisen kerran toivoa.

 

Näemme, että Jumalan Hengen toiminnassa Robinson Crusoen sieluntilan herättelyssä, oikeastaan ravistelussa hereille, on mitä suurimmassa määrin kyse rakkaudesta. Rakkaus voi tuntua kovalta, kun hätä on suuri, mutta hädän jälkeen rakkaus sulkee kohteensa lohduttavaan syliinsä.

 

Kuten Robinson Crusoen kertomuksesta voimme nähdä, Jumalan kaitselmuksen tehtävä on nähty iankaikkisuuteen johtavana. Crusoe oli lähtenyt maailman ääriin nautintojen ja mammonan perässä. Perheen ja ystävien siunaukset olivat jääneet taakse, mutta Crusoe koki myöhemmin niillä olleen vaikutusta hänen elämäänsä ja hän löysi heidän piilottamansa Raamatun haaksirikkoutuneen laivan hylystä löytyneistä matkatavaroistaan.

 

 

Jumalaa on kutsuttu psalmin tekstissä hyväksi paimeneksi. Jeesus sanoo itse olevansa tämä hyvä paimen. Toisaalta myös Pyhän Hengen toimintaa on ajateltu olevan juuri Jumalan kaitseva toiminta, kaitselmus.

 

Jumalan kaitselmus on kristillisen teologian termi, joka läpäisee koko Jumalan kolminaisuuden. Kaitselmus on Jumalan toimintaa, jonka kautta hän toimii luomakunnassa sitä ylläpitävästi, ruokkivasti ja johdattaen laumaansa vihreille niityilleen. Tähän pelastukseen johdattamiseen on aina kuulunut kysymys ihmisen vapaasta tahdosta. Kuinka voimme näitä kysymyksiä ja Jumalan toimintaa meidän hyväksemme ymmärtää?

 

Tässä osassa tarkastelemme ihmisen tahdon vapautta ja sen suhdetta Jumalan kaitsevaan toimintaan. Tuon myös esiin Martti Lutherin ajatuksia Jumalan kaitselmuksesta.

 

Jo kirkkoisät painottivat Raamatusta noussutta ajatusta Jumalan kaitselmuksesta. Antiikissa 400-luvulla elänyt kirkkoisä Theodoretos on kuvannut Jumalan kaitselmusta seuraavasti:

 

Ihminen ilman Jumalan kaitselmusta on kuin laivamatkalainen, jolla ei ole lainkaan perämiestä, joka ohjaisi laivaa oikeaan suuntaan.

 

600–700-luvuilla elänyt Johannes Damaskolainen yhdisti tahdonvapauden kaitselmukseen ottamalla vertailukohdakseen vastustamansa pakanallisen astrologian; tähdistä ennustaessamme ja niitä seuratessamme tekisimme kaiken pakosta. Jumalan kaitselmus oli toisenlainen. Se ottaa huomioon sen, ettemme ole tahdottomia robotteja tai Jumalan marionettinukkeja.

 

Jumalan kaitselmus on kysymyksenä monitahoinen. Toisten ajattelijoiden mielestä Jumalan valinta ei sisällä sitä, että Jumala valitsisi myös ihmisten teot.

 

Jumalan tieto ja Jumalan aiheuttava toiminta tulee nähdä kahtena eri asiana.

Vaikka jotkut ovat eri aikoina nähneet Jumalan määräävän ennalta toiset ihmiset pelastukseen, on silti lähes poikkeuksetta puolustettu ihmisen tahdonvapauden samanaikaista olemassaoloa. Toiset ajattelijat ovat tulkinneet tätä ehdottomammin kuin toiset.

 

 

Voiko Jumala määrätä ihmisen tien?

 

Vaikka Jumala johtaisikin ihmisen kulkua johonkin suuntaan, perinteisesti on ajateltu, ettei Jumala toimi vastoin ihmisen luontaista taipumusta. Tämä tulee näkyväksi Juudaksen kohdalla. Juudas oli valittujen joukossa, mutta lankesi ja paadutti sitten itsensä. Hän oli itse syyllinen oman elämänsä suunnasta ja kohtalostaan. Vaikka hän oli suuntansa valinnut, Jumala saattoi silti käyttää häntä osana hyvää pelastussuunnitelmaansa ja pelastaa ihmiskunnan synnit ristillä.

 

Teologi Gregory A. Boydin mukaan Jumala aidosti kamppailee voittaakseen ihmiset, koska hän toivoo, että he luovuttautuisivat hänelle. Kun he kieltäytyvät, hän aidosti suree sitä, sillä hän tietää, ettei heidän menetyksensä ollut väistämätöntä. He olisivat voineet olla, heidän olisi kuulunut olla ja he olisivat olleet hänen lapsiaan, jos he vain olisivat sanoneet hänelle: ”Kyllä.”

 

Raamatun valossa Boyd näkee, että Jumala kyllä haluaisi pelastaa kaikki, mutta kunnioittaa silti yksilön valinnanvapautta kieltäytyä hänen kutsustaan. Eikö Jumala sitten olisi voinut luoda maailmaa, jossa ihmisellä olisi vapaa tahto, muttei kuitenkaan mahdollisuutta valita väärin? Tällainen on loogisesti ristiriitaista.

 

Entä miten Jumala kykenee tietämään vapaiden yksilöiden valinnat, jos valinnat todella ovat vapaita? Toiset ajattelevat Jumalan näkevän tapahtumat ennalta, mutta toisten mielestä ennalta nähdyt tapahtumat eivät voi olla todella vapaita. Tällaiset ajattelijat usein painottavat Jumalan päättelykyvyn erehtymättömyyttä – Luoja kyllä tietää, millaisiin valintoihin hänen luomansa yksilöt kussakin tilanteessa tulevat päätymään. Tällöin Jumala voi hyvän paimenen tavoin lykkiä lammastaan polun syrjästä takaisin kulkuväylälle. Tämä ei vielä tarkoita pakottamista vaan johdattelua.

 

Kaitselmus ja Pyhä Henki Lutherilla

 

Martti Lutherille Jumalan kaitselmus oli ennen kaikkea turva uskovalle siitä, että Jumala vahvistaa häneen uskovaa armonvälineidensä kautta. Luther kirjoittaa Isossa katekismuksessa seuraavasti:

Joka päivä se (kaste) sitten vahvistaa uutta ihmistä ja jatkaa vaikutustaan, kunnes pääsemme tämän elämän kurjuudesta iankaikkiseen ihanuuteen. Siksi jokaisen on pidettävä kastetta joka päivä päälle puettavana vaatteena. Sitä hänen on kannettava aina, mikäli hän mielii, että hänestä jatkuvasti löytyisi uskoa ja sen hedelmiä, että hänen vanha ihmisensä tukahtuisi ja että uusi varttuisi hänessä.

 

Luterilaisuudessa on korostettu, että Pyhä Henki saadaan ja vaikuttaa kirkossa armonvälineiden, sakramenttien ja Sanan kautta. Luther korosti sakramenttien kaitsevaa luonnetta. Ehtoolliselle tullessaan kastettu saa muistutuksen omasta kasteestaan, jolla hänet on kerran pesty puhtaaksi.

 

Kerran saatu kaste vaikuttaa ihmisessä edelleen niin, että se vahvistaa ihmistä joka päivä johtaen häntä kohti ikuista elämää. Ihmisen palatessa kasteeseen säännöllisesti se voi tukahduttaa vanhaa minää ja synnyttää ihmisessä uutta päivittäin. Tällöin ihminen antaa Jumalan kaitselmukselle tilaa toimia elämässään.

 

Kristus antaa itsensä meille ehtoollisen sakramentissa ja vahvistaa Hengellään uskoamme, jonka osallisuuteen olemme kasteessa saaneet tulla. Ehtoollinen, rakkauden ateria, on osallisuus Kristuksen sovituskuolemasta. Se tekee meidät Pyhän Hengen kautta eläväksi pyhittäen meidät Kristuksen tähden. Pyhä Henki johdattaa meidät ikuiseen elämään. Tämä on Pyhän Hengen kaitsevaa toimintaa.

 

 

Jumalaa on kutsuttu psalmin tekstissä hyväksi paimeneksi. Jeesus sanoo itse olevansa tämä hyvä paimen. Toisaalta myös Pyhän Hengen toimintaa on ajateltu olevan juuri Jumalan kaitseva toiminta, kaitselmus.

 

Jumalan kaitselmus on kristillisen teologian termi, joka läpäisee koko Jumalan kolminaisuuden. Kaitselmus on Jumalan toimintaa, jonka kautta hän toimii luomakunnassa sitä ylläpitävästi, ruokkivasti ja johdattaen laumaansa vihreille niityilleen. Tähän pelastukseen johdattamiseen on aina kuulunut kysymys ihmisen vapaasta tahdosta. Kuinka voimme näitä kysymyksiä ja Jumalan toimintaa meidän hyväksemme ymmärtää?

 

Tässä osassa Raamattuavain-opetuskokonaisuuttani käsittelen Pyhän Hengen persoonaa ja hänen toimintaansa osana Jumalan kaitsevaa toimintaa.

 

Kuka Pyhä Henki on?

 

Jotta voisimme paremmin ymmärtää Jumalan kaitselmusta, meidän on syytä tarkastella hieman Pyhää Henkeä, yhtä Jumalan kolminaisuuden persoonaa. Kuka Pyhä Henki on ja miten voimme hänen rooliaan ja toimintaansa Jumalan kolminaisuudessa ymmärtää? 300-luvulla elänyt kirkkoisä Kyrillos Jerusalemilainen on kirjoittanut Pyhästä Hengestä seuraavasti:

 

Pyhä Henki on jotakin suurta ja armon osoituksessaan kaikkivaltiasta ja ihmeellistä. Ajattele, kuinka monta teitä on täällä istumassa, ja kuinka monta sielua yhdessä! Jokaisessa yksityisessä hän vaikuttaa omalla tavallaan. Hän on keskellämme ja näkee kunkin käytöksen: hän näkee ajatukset, omattunnot, mitä me puhumme, ajattelemme ja uskomme…

Ajattele sitten, kuinka tämä suuri Opastaja, armojen Jakaja, antaa koko maailmassa yhdelle siveyden, toiselle pysyvän neitsyyden, jollekulle armeliaisuuden, toiselle vapaaehtoisen köyhyyden, toiselle lahjan karkoittaa vihamielisiä henkiä… Kun olet kuvitellut mielessäsi Pyhän Hengen työtä koko maailmassa, älä rajoitu enää maahan. Astu ylös siihen, mikä on ylhäällä. Nouse hengessä ylös ensimmäiseen taivaaseen ja katsele siellä enkelien monia, lukemattomia myriadeja. Jos voit, nouse ajatuksissasi vieläkin korkeammalle. Katsele arkkienkeleitä, katso henkiä, katso valtoja, katso hallituksia, katso voimia, katso valtaistuimia, katso herruuksia.

Kaikkien niiden yli Jumala on asettanut Lohduttajan johtajaksi, Opettajaksi ja Pyhittäjäksi… Lohduttajan kaikkihyvään valtaan verrattuina nämä kaikki hämärtyvät. Nämä on lähetetty palvelemaan, mutta Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin, kuten apostoli sanoo.

 

Pyhä Henki on siis puolustaja, opastaja, johdattaja, lohduttaja ja tien näyttäjä. Hän toimii rakkaudestaan meihin. Hän ravistelee niitä, joita haluaa herättää, hän valmistaa Morsianta eli seurakuntaa Karitsan hääjuhlaa varten. Pyhä Henki varustaa ja johdattaa Morsianta kulkemaan oikeaa tietä pitkin.

Pyhän Hengen kaitsevat lahjat

 

Miten Pyhä Henki sitten käytännössä toimii? Pyhästä Hengestä puhuttaessa meidän on syytä pitää mielessä seuraava asia:

 

Kristus on itse Pyhän Hengen kautta läsnä siellä missä Pyhä Henki on. Kristuksen Henki on sama Henki, rakkauden Henki, joka on meidät rakkaudellaan lunastanut. Näin siis Kristus on sovituksensa ja sitä myöden Jumalan armon kautta läsnä jokaisessa häneen uskovassa.

 

Pyhän Hengen tehtävänä on jatkuvasti pyhittää kirkkoaan, että sillä olisi pääsy Isän luo. Kirkolla siis tarkoitetaan samaa asiaa, kuin Karitsan eli Kristuksen Morsiamella tai seurakunnalla. Pyhän Hengen tehtävänä on johdattaa kaikkeen totuuteen, yhdistää Morsianta yhä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi, rikastuttaa ja ohjata Morsianta erilaisilla hierarkisilla eli järjestystä yllä pitävillä ja karismaattisilla lahjoilla. Toisin sanoen Pyhä Henki on järjestyksen henki joka kaunistaa Morsianta, kristillistä seurakuntaa sen omilla hedelmillään.

 

Karisma eli armolahja on Jumalan kutsu tiettyyn palvelutehtävään seurakunnassa. Vatikaanin II kirkolliskokous on hienosti ohjeistanut suhtautumista erikoisiin Pyhän Hengen lahjoihin. Niitä ei pidä tavoitella harkitsemattomasti, niiden tavoittelu nimittäin helposti palvelee ihmisen omahyväisyyttä. On kuitenkin tärkeää, ettei Henkeä sammuteta niin kuin Paavali 1. Tessalonikalaiskirjeen luvussa 5 kuvaa: Älkää sammuttako Henkeä, älkää väheksykö profetoimisen lahjaa. Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se, mikä on hyvää. Siksi erikoisten lahjojen aitouden arvioiminen ja sen arvioiminen, miten ja missä niitä tulisi käyttää, kuuluu niille, jotka johtavat kirkkoa ja joiden tehtävänä on olla sammuttamatta Henkeä. Tähän Pyhä Henki antaa toisille hierarkisia eli järjestystä ylläpitäviä lahjoja ja tehtäviä. Siksi erityisen pappeuden virka on niin tärkeä kirkossa.

 

Evankeliumilla on keskeinen rooli Pyhän Hengen toiminnassa. Evankeliumin eli Jumalan sanan voimalla Pyhä Henki nuorentaa ja jatkuvasti uudistaa kirkkoa sekä johtaa sen täydelliseen ykseyteen sen Herran eli Jumalan Karitsan, toisin sanoen Jeesuksen Kristuksen kanssa. Tämä kaikki on Pyhän Hengen kaitsevaa toimintaa, niin kuin paimen kaitsee laumaansa.

 

 

Jumalaa on kutsuttu psalmin tekstissä hyväksi paimeneksi. Jeesus sanoo itse olevansa tämä hyvä paimen. Toisaalta myös Pyhän Hengen toimintaa on ajateltu olevan juuri Jumalan kaitseva toiminta, kaitselmus.

 

Jumalan kaitselmus on kristillisen teologian termi, joka läpäisee koko Jumalan kolminaisuuden. Kaitselmus on Jumalan toimintaa, jonka kautta hän toimii luomakunnassa sitä ylläpitävästi, ruokkivasti ja johdattaen laumaansa vihreille niityilleen. Tähän pelastukseen johdattamiseen on aina kuulunut kysymys ihmisen vapaasta tahdosta. Kuinka voimme näitä kysymyksiä ja Jumalan toimintaa meidän hyväksemme ymmärtää?

 

Nyt tässä osassa tarkastelemme sitä, miten ymmärtää Jumalan toimintaa maailmassa katsoessamme historiamme kokonaiskuvaa.

 

Jumala toimii hengellisessä sotatilassa

 

Teologi Gregory A. Boydin mukaan Jumalan toiminta maailmassa tulee ymmärrettäväksi sen kautta, että Jumalan kolminaisuus on jatkuvassa sotatilassa Saatanan ja hänen joukkojensa kanssa. Jumala loi aluksi kaiken hyväksi, mutta salli sielullisille olennoille vapauden. Pahuus onkin lähtöisin vapaista olennoista. Koska Jumala on kaikessa hyvä, hänen tahtonsa on myös kaikessa hyvä. Siksi Jumalan tahdon vastaiset teot ovat pahoja tekoja. Koska Jumala on antanut vapaille olennoille tämän vapauden, hän tietää, että ne voivat valita myös huonosti.

 

Tämän seurauksena Saatana lankesi ja sai muitakin mukaan legioonaansa. Boyd ajattelee, että Saatana ja hänen joukkonsa ovatkin joko suoraan tai epäsuorasti myös kaiken luonnossa tapahtuvan pahuuden takana. Jumala ei tukeudu pääasiallisesti voimaan kukistaessaan vihollisiaan. Jumala rajoittaa voimankäyttöään aika ajoin. Esimerkiksi Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli antautumista uhrattavaksi, jonka kautta kuolema tulisi kertakaikkisesti voitetuksi.

 

Sotatilassa kolminainen Jumala toimiikin Boydin mukaan kristuskeskeisyydestä käsin. Hän toimii itsestään ulospäin suuntautuneen rakkautensa kautta. Jumala päihittää vastustajansa uhrautuvalla ja muihin suuntautuneella rakkaudellaan. Kaikki, mitä hän on, on tämän rakkauden täyttämää – niin myös hänen kaitseva toimintansa luomisesta lähtien.

 

Paimen kaitsee laumaa kokonaisuutena

 

Teologi Paul Helmin mukaan Jumala näyttäisi toimivan aina siitä lähtökohdasta, mikä edistää hänen koko seurakuntansa matkaa kohti Jumalan valtakuntaa. Yksittäiset ihmiset ovat osa tätä pelastukseen johdatettavaa seurakuntaa.

 

Kaitselmus näyttäytyy ihmiselle eri tavoin nykyhetkestä käsin, kuin historiaa ja kontekstia laajemmin katsottuna. On tavallista ajatella, ettei Jumala toimi samalla tavoin nykyaikana, kuin vaikkapa Raamatun eri kertomusten aikaan. Helm kysyykin, miltä Jumalan toiminta mahtoi näyttää vaikkapa Aabrahamin, Daavidin, Johannes Kastajan tai evankelista Matteuksen näkökulmasta. Jokaisen näkökulmasta vastaus olisi eri. Jumalan toiminta on erilaista eri ympäristössä ja tilanteessa, vaikka sillä onkin sama päämäärä.

 

Onkin tärkeää ottaa huomioon kokonaisuus Jumalan valtakunnan näkökulmasta, joka ei yksittäisen ihmisen näkökulmasta jonkun pienemmän asianhaaran äärellä ole yhtä selvää. Vasta jälkeen päin tai myöhempien sukupolvien näkökulmasta on helpompi hahmottaa kokonaisuus Jumalan suunnitelmassa. Kuva on varmasti erilainen Raamatun lukijan näkökulmasta, jonka on mahdollista nähdä suuret linjat ja suuret kokonaisuudet, kuin yksittäisen ihmisen yksittäisen tilanteen äärellä.

 

Raamatun lukija voi nähdä kokonaiskuvan Jumalan valtakuntaan tähtäävässä kaitselmuksessa: Aabrahamin jälkeläisistä koostuneen Israelin kansan vaiheet, toteutuvat profetiat, Jumalan ihmiseksi tulemisen ja lunastuksen, seurakunnan synnyn sekä evankeliumin ennenkuulumattoman voimakkaan leviämisen vainoista ja vastustuksista huolimatta.

 

Koska Jumalan valtakunnan näkökulmasta seurakunnan vaiheet ovat keskeisessä roolissa, hänen kaitselmuksensa vaikuttaa väistämättä tavalla tai toisella myös yksittäisten ihmisten elämään. Nämä kaikki edellä luetellut ja lukuisat muut merkit Jumalan kaitselmuksesta historiassa voidaan linkittää toisiinsa – Jumalan kaitseva toiminta tähtää lopulta hänen seurakuntansa leviämiseen ja saattamiseen valtakuntaansa.

 

Toisinaan on kuitenkin niin, että Jumalan kaitselmus toimii ilman julkista tai laajemmin näkyvää todistetta. Esimerkkinä Helm tuo Paavalin aiemman elämän, koulutuksen ja farisealaisuuden Jumalan valmistavana toimintana seurakuntansa synnyssä. Tämä Paavalin aiempi elämä vaikutti myöhemmin tärkeällä tavalla seurakunnan syntyyn tämän yläluokkaisen intohimoisen entisen farisealaisen juutalaisen henkilön kautta. Vaikka Paavalia valmistava toiminta ei sinänsä ole ollut välttämättä Jumalan kaitselmuksen suoraa toimintaa kohti seurakuntansa johdattamista, se on osoittautunut myöhemmin oleelliseksi osaksi sitä.

 

 

Jumalaa on kutsuttu psalmin tekstissä hyväksi paimeneksi. Jeesus sanoo itse olevansa tämä hyvä paimen. Toisaalta myös Pyhän Hengen toimintaa on ajateltu olevan juuri Jumalan kaitseva toiminta, kaitselmus.

 

Jumalan kaitselmus on kristillisen teologian termi, joka läpäisee koko Jumalan kolminaisuuden. Kaitselmus on Jumalan toimintaa, jonka kautta hän toimii luomakunnassa sitä ylläpitävästi, ruokkivasti ja johdattaen laumaansa vihreille niityilleen. Tähän pelastukseen johdattamiseen on aina kuulunut kysymys ihmisen vapaasta tahdosta. Kuinka voimme näitä kysymyksiä ja Jumalan toimintaa meidän hyväksemme ymmärtää?

 

Kertaan tässä viimeisessä osassa hieman sitä, mitä olemme tällä viikolla Raamattuavaimessa käyneet läpi.

 

Olemme tällä viikolla tarkastelleet sitä, mitä kristillisessä perinteessä on tarkoitettu termillä Jumalan kaitselmus. Tämä sana tulee paimen-terminologiasta, jossa paimen pitää huolta lampaistaan, välillä tuuppien paimensauvallaan, välillä etsien kadonnutta lammasta, joka on omasta syystään ajautunut rotkon partaalle.

 

Olen todennut, että vaikka Jumalan kaitselmus liittyy ennen kaikkea lauman ylläpitämiseen kokonaisuutena, Jumalan kaitsevalla toiminnalla täytyy olla välitön vaikutus myös yksittäiseen ihmiseen – ovathan kaikki lauman lampaat osa laajempaa kokonaisuutta. Kaitselmus tähtää siis ennen kaikkea seurakunnan johtamiseen Jumalan valtakuntaan kokonaisuutena, mutta jokainen tämän seurakunnan jäsen on osa tätä kokonaisuutta. Siksi Jumalan kaitselmus vaikuttaa seurakunnan yksittäisiin jäseniin.

 

Ensimmäisessä osassa kerroin Robinson Crusoesta. Hänen kohdallaan voimme huomata, että Jumalan kaitselmus ei suinkaan aina tarkoita ajallista hyvinvointia. Crusoe koki, että hän oli johdatettu autiolle saarelle yksinäisyyteen löytämään rauhan sielulleen. Hän koki aution saaren vankeudessa olevansa vapaampi kuin koskaan aiemmin.

 

Jo varhaiset kirkkoisät ovat ajatelleet, että Jumalan kaitselmus ottaa huomioon vapaiden olentojen tahdon vapauden. Johannes Damaskolainen oli sanonut Jumalan kaitselmuksen olevan toisenlaista kuin pakanallisen astrologian tulkinta: Tähdistä ennustaessamme voisimme todeta tekevämme kaiken kohtalon pakosta. Emme kuitenkaan ole Jumalan tahdottomia marionettinukkeja tai robotteja, vaan enemmänkin ajattelevia lampaita, joita Hyvä Paimen ohjailee vihreille niityilleen.

 

Martti Luther näki Jeesuksen asettamien sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen, olevan Jumalan kaitselmuksen erityisiä välineitä. Kerran saadussa kasteessa on saatu Pyhä Henki lahjaksi, joka auttaa meitä myös muistamaan saamaamme Jumalan lapseuden lahjaa. Aina ehtoollista nauttiessamme me voimme palata kasteen armoon, joka näin antaa meille muistutusta ja rohkaisua Jumalan armosta ja pysymään siinä.

 

Pyhän Hengen toiminta on oleellinen osa Jumalan kaitselmusta. Pyhän Henki on opastaja, johdattaja, puolustaja, lohduttaja ja tien näyttäjä. Hän on samalla Kristuksen oma henki, joka asuu kristityssä uskovassa. Kristuksen henki on sovituksen henki, jonka kautta Jumala tarjoaa meille armonsa.

 

Pyhä Henki varustaa kirkkoaan hierarkisilla eli järjestystä yllä pitävillä ja karismaattisilla lahjoillaan. Nämä lahjat on tarkoitettu ei ensisijaisesti yksilön, vaan kirkon rakennukseksi. Erikoisten lahjojen aitouden ja käytön arviointi tuleekin jättää erityisen viran, pappien arvioitavaksi, jotta ne eivät palvelisi yksilön omahyväisyyttä, vaan rakentaisivat kirkkoa entisestään. Näiden järjestyksen lahjoilla palvelijoiden tulee toimia arvioijana siitäkin syystä, että heidän vastuullaan on varjella, ettei Henkeä sammuteta.

 

Pyhän Hengen tehtävänä on jatkuvasti pyhittää kirkkoaan, että sillä olisi pääsy Isän luo. Kirkolla siis tarkoitetaan samaa asiaa, kuin Karitsan eli Kristuksen Morsiamella tai seurakunnalla. Pyhän Hengen tehtävänä on johdattaa kaikkeen totuuteen, yhdistää Morsianta yhä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi, rikastuttaa ja ohjata Morsianta erilaisilla järjestystä yllä pitävillä ja karismaattisilla lahjoilla. Toisin sanoen Pyhä Henki on järjestyksen henki joka kaunistaa Morsianta, kristillistä seurakuntaa sen omilla hedelmillään.

 

Jumalan kaitselmus tulee parhaiten ymmärretyksi kokonaisuuden näkökulmasta käsin. Yksittäisen ihmisen elämässä asiat eivät ole yhtä selviä, kuin historian kirjoitusta kokonaisuutena katsottaessa. Jokaisen Raamatun henkilön näkökulmasta käsin katsottuna Jumalan kaitselmus on näyttäytynyt erilaisena, usein ei lainkaan selvänä. Kuitenkin Raamatun lukija voi nähdä kokonaisuuden paljon selvemmin – hän voi nähdä kokonaisuuden eri pelastushistorian vaiheita samanaikaisesti katsoessaan. Hän  voi myös nähdä yhteyden yksittäisten tapahtumien välillä.

 

Raamatun lukija voi nähdä kokonaiskuvan Jumalan valtakuntaan tähtäävässä kaitselmuksessa: Aabrahamin jälkeläisistä koostuneen Israelin kansan vaiheet, toteutuvat profetiat, Jumalan ihmiseksi tulemisen ja lunastuksen, seurakunnan synnyn sekä evankeliumin ennenkuulumattoman voimakkaan leviämisen vainoista ja vastustuksista huolimatta.

 

Ihmisen Jumalan valtakuntaan johtava kaitselmus alkaa lankeemuksesta, kulminoituu ristin juurella, ja varmistaa seurakunnan perille pääsyn kauniina Morsiamena, valmiina hääjuhlaan.