Saara Kumpulainen tuli Ryttylään opiskelemaan Raamattua, ja päätyi syviin pohdintoihin omista lahjoistaan. Ajatustyö jatkuu, mutta Jumala on antanut rauhaa keskeneräisyyteen.
Kesken arkisen tiskaushetken Saara Kumpulaiselle tuli selkeänä mieleen ajatus: kukaan muu kuin Jumala ei arvostele minua. Takana oli vuosi Raamattulinjalla Kansanlähetysopistossa, minne Saara päätyi ystävänsä suosituksesta. Saara oli halunnut pitää taukoa lastenohjaajan työstään. Kansanlähetysopisto tarjosi aikaa ja turvaa ja oli otollinen ympäristö syviin pohdintoihin.
– Vuosi oli erilainen kuin etukäteen kuvittelin. Luulin vain kuuntelevani luennoilla, mutta opistolla vietetty aika veikin syvällisiin pohdintoihin identiteetistä ja arvostani, Saara kertoo.
Saara oli rinnalla ystäviensä kamppailuissa, mikä nosti mieleen omiakin kysymyksiä. Hän pohti, kelpaako Jumalalle ja ihmisille sellaisena kuin on, ja onko Jumalalla käyttöä hänen lahjoilleen. Tiskatessa saadun oivalluksen myötä hän tajusi taas jo aiemmin oppimansa asian: vertailu muihin ei kannata. Jokainen on ainutlaatuinen omana itsenään. Kysymyksiin löytyi siis vastauksia, mutta prosessi kesken.
– Jumala on kuitenkin antanut rauhaa keskeneräisyyteen, Saara iloitsee.
Jatkoaika
Aika Ryttylässä jatkuu, sillä Saara Kumpulainen viettää tämän kesän kesätiimissä. Nyt on hyvä aika jatkaa pohdintoja, mutta myös päästä tekemään käytännön työtä. Erityisesti Saaraa kiinnostavat valokuvaus sekä tilojen tekeminen kauniiksi järjestelemällä ja somistamalla. Hän odottaa myös uusiin ihmisiin tutustumista.
Uskon, että Jumala katselee meidän kamppailuja lempeästi ja auttaa niissä. Hän ei ole kriisien vietävissä, vaan on horjumaton turva meille.
Esimerkiksi Chilli keskiviikko -illat ovat hyvä mahdollisuus kohdata muualtakin tulleita ihmisiä. Kansanlähetyspäivillä Saara on mukana lauantain rukousaamiaisella.
–Täällä on myös aina seuraa pariin biitsi-peliin. Se on hyvää vastapainoa kaikelle vakavalle, Saara nauraa.
Hengellistä kasvua
Saara Kumpulaisen hengellinen tausta on esikoislestadiolaisuudessa.
– Se on joskus hävettänytkin, sillä lestadiolaisuudessa on niin paljon seliteltävää. Siihen kohdistuu niin paljon ennakkoluuloja, joista valitettavasti osa on tottakin, hän miettii.
Tällä hetkellä Saara ajattelee, että on saanut esikoislestadiolaisuudesta hyvän pohjan uskolle. Seurakunnassa on pidetty selkeänä esillä Jeesuksen ristiä. Saara päätyi evankelis-luterilaisen seurakunnan rippikouluun ja sen jälkeen Lahden Luther-kirkolla pidettäviin Kansanlähetyksen, Sleyn ja OPKO:n järjestämiin Nuotta-iltoihin.
–Ne vuodet olivat todella tärkeitä hengellisen kasvun kannalta. Se paikka oli kuin koti minulle, Saara kertoo.
Illoissa Saara sai myös uusia uskovia ystäviä. Samoihin aikoihin Saaran perhekin irtaantui osittain lestadiolaisuudesta, ja löysi myös uusia paikkoja hoitaa uskoaan. Se oli koko perheen uudistumisprosessi.
Jumala ei horju
Kotiseurakunta voi vaihtua, mutta muuttuvissakin olosuhteissa Jumala onneksi pysyy samana. Suurempia kriisejä Saaralla ei aiheesta ole ollut, lähinnä käytännön sääntöjen kyseenalaistamista.
Joskus Saara rukoili, että Jumala pääsisi murtamaan seurakunnassa niitä käytäntöjä, jotka eivät toimi.
– Uskon, että Jumala katselee meidän kamppailuja lempeästi ja auttaa niissä. Hän ei ole kriisien vietävissä, vaan on horjumaton turva meille, Saara kuvailee.
Kysymyksiä Saaralle aiheuttavat myös läheisten murheet.
– On joskus rankkaa, kun en voi auttaa muuten kuin rukoilemalla, Saara sanoo.
Monta unelmaa
– On seurakuntia, jotka eivät juurikaan kiinnitä huomiota visuaalisuuteen. Näen siinä työsarkaa, Saara kertoo.
Saaran mielestä visuaalisuus on tärkeää myös seurakuntakontekstissa. Saattaa olla jopa pois evankeliumilta, jos se tuodaan esille huonosti.
– Ensivaikutelmalla on iso vaikutus. Asiat kannattaa tehdä hyvin ja kauniisti. Joku saattaa pysähtyä vaikka kauniin mainoksen äärelle, ja jopa tulla seurakuntaan katsomaan, mistä on kyse.
Saaraa kiinnostaa myös ihmiskaupan vastainen työ.
– Ja on lähetystyökin ollut mielessä. Kun asiasta kuulee niin paljon, tulee väkisinkin mieleen pohtia myös omaa roolia siinä.
Saara haluaisi myös kirjoittaa kirjan, kehittyä piirtäjänä ja oppia rakastamaan ihmisiä paremmin.
– Toiveenani on vähitellen löytää oma paikkani maailmassa. Kyllä kai omia paikkojakin voi olla monta, vaikka en vielä tiedä miten kaikki nämä unelmat voisi yhdistää.
Teksti ja kuva: Petra Paakkari
Artikkeli ilmestynyt aiemmin Uusi Tie -lehdessä 18.06.2018.
