Laita lahjasi likoon yhteisen tehtävän hyväksi!

Mietitkö, kuinka voisit palvella Jumalan valtakuntaa juuri sinun lahjoillasi ja osaamisellasi? Haluaisitko antaa taitosi Isän käyttöön?

Palvelutyölinjalla pääset hyödyntämään osaamistasi Kansanlähetyksen työntekijöiden rinnalla* ja heiltä lisää oppien. Palvelutehtävät suunnitellaan juuri sinun taitojesi ja mielenkiinnon kohteittesi mukaan.Tehtävät voivat olla esimerkiksi toimistotyötä, tapahtumien järjestelyihin liittyviä, pihanhoitoa, siivousta, rakennusten kunnossapitoa ja korjausta tai mediaan ja viestintään liittyviä. Työssä oppiminen voi olla myös siten ammatillista pätevyyttäsi lisäävää, että suoritat osaopinnäytön haluamallesi ammattioppilaitokselle palvelutyölinjasi opiskelun aikana.

* Työssäoppiminen voi tapahtua lähetyskeskuksessa Ryttylässä tai Kansanlähetyspiirissä.

Palvelutyölinjan ajalle teemme yhdessä opintosuunnitelman, joka sisältää työssä oppimisen lisäksi Raamatun opiskelua ja sen soveltamista elämään. Henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan voi koota mielenkiintoisimmat luennot eri opintolinjojen ja viikonloppukurssien runsaasta opetustarjonnasta.

 

 

Katso esittelyvideo Palvelutyölinjasta tästä.

Ota yhteyttä

Järvinen Laura

nuorisotyölinjan, pavelutyölinjan ja seniorilinjan linjavastaava, Kansanlähetysopisto

laura.jarvinen@sekl.fi

+358 44 447 7805